Jätkä on leikannu sun liilaan pipoon reiät! Tosi hienoa, että random tyypit lähettelee juttuja sulle. Toivottavasti ne tekee...
-Pyrrhus Darwin Castello
Juuri lisätty Solosen uusi blogiteksti valottaa levyn kuulumisia. Levyn julkaisu siis siirtyy mahdollisesti ensi vuoden alkuun. ...
-Casper
Voimia sinne Suomenlinnaan! Haluasin Solon uuden levynki ostaa ehdottomasti. Mistähän sais? ...
-Jonde

Mellakkaviihde.com sai haastateltavakseen oululaisen, Asbesti Studios-kollektiivistakin tutun Maverickin, joka myös nimellä Silkki tunnetaan. Pitkään musiikkia tehnyt, mutta suurelle yleisölle vielä suht tuntematon artisti on juuri julkaissut ensimmäisen sooloalbuminsa, The Maverick Mixtape-EP:n. Luonnollisesti otimme herran Mellakan piinapenkkiin tentattavaksi ja tarjoilemmekin nyt viimeisimmät kuulumiset sekä pari maistiaisbiisiä uunituoreelta levyltä. Enjoy!
Holla Silkki! Ensinnäkin onneksi olkoon juuri valmistuneen debyyttialbumisi johdosta. Mitä miehen kesään kuuluu, pitkien äänitys-/miksaussessioiden lisäksi?
Mor mor! Kiitos. Ihan hyvää kuuluu. Töitä paiskinu.
Levysi on ehtinyt olla tekeillä kauan aikaa.. pikkulinnut visertävät, että ainakin pari kappaletta on ideoitu/kirjoitettu jo pari-kolmekin vuotta takaperin. Mistä moinen venähtäminen?
Joo, suurin osa levyn teksteistä on tosi vanhoja. Yks verse taitaa olla kohta viiden vuoden takaa. Sitä on niin perfektionisti omien räppien kanssa, että siitä ei oo monesti muuta ku vaan haittaa. Vaikeinta oli löytää riimeihin sopivia biittejä. Sen takia mixtape. Levystä meinas jo tulla pikkuhiljaa ikuisuusprojekti, mut onneks sain itteeni niskasta kiinni ja potkittua perseelle. Sitä tajus ettei niitten biisen tarvi olla aina täydellisiä ja ne halus kuitenki saada pois alta, että pystys keskittyyn uudemman ja paremman matskun tekemiseen. Onneks tein, enkä jättäny tekemättä.
Olet räpännyt perinteisesti englanniksi, mutta ainakin Asbesti-mixtapella tiputtelit sujuvasti myös suomenkielellä. Uusi levy on ilmeisesti ainakin suurimmaksi osaksi englanninkielinen, mutta saammeko kenties kuulla Silkkiä vielä jossain vaiheessa lisää myös suomeksi?
Alotin eka ”räppäämään” enkuks. Fintelligensin innoittamana sit suomeksi, ja myöhemmin sit taas enkku tuli mukaan kuvioihin ku homma alko oleen jotenkuten hanskassa. Introa lukuunottamata levyllä kuullaan multa vaan enkkusylkyä. Suomimatskua on tulossa Myspaceen ehkä jopa yllätävänki pian. Olkaa kuulolla.
Kartoitas vähän taustojasi. Olet jo pitkän linjan paahtaja musakuvioissa, mutta julkaissut siihen nähden kuitenkin suhteellisen vähän tavaraa. Kuuluit mm. männävuosina Pyromaanit-nimiseen oululaiseen kollektiiviin. Mikä/ketä olivat Pyromaanit, mitä jäbät puuhailevat nykyään ja onko Pyromaaneilta jotain uutta kenties vielä odotettavissa jonain päivänä?
Pyromaaneihin kuulu itseni lisäksi Sekasi, Juzmu ja Gonna. Oltiin tiivis kaveriporukka sillon samoilta huudeilta. Ite alotin riimien kirjottelemisen joskus ’96 tienoilla. Eihän ne loppujenlopuks mitään biisejä ollu vaan rimmaavia sanoja perkeleesti peräkkäin englanniksi. Yks kesä lainattiin koulusta syntikka ja Sekasi paukutteli sillä saundit Acidiin. Julkastiin vuonna 2000 omakustannesinkku “Roviolla”, jossa oli pari biisiä ja vietiin se vaateliike Movementtiin myyntiin. Taidettiin olla ensimmäisten joukossa Oulussa, ketkä pisti matskua ulos. Sen jälkeen väännettiin aika huumoripohjalta biisejä. Oli helvatan hauskaa ja se oli tärkeintä sillon. Joku saattaa muistaa biisit “Rytmii veressä” ja “Putkiremonttii”, jotka julkastiin kans sinkkuna. Juzmu ja Gonna jäi niihin aikoihin pois musakuvioista ja tehtiin sit Sekasin kanssa kahestaan biisejä ja kourallinen keikkoja. Pyromaanit on nyt kuollut ja kuopattu projekti. Sekasilta on tulossa kovaa matskua lähiakoina ihan kunnon julkasun muodossa. Kannattaa ehdottomasti olla hereillä sillon.
Olit osakkaana myös pahamaineisessa Asbesti Studios-porukassa/äänitysstudiossa Temben ja Veejayn kanssa ja julkaisitte täälläkin kuunneltavissa olevan All Your Favorite Rap Classics [Raped] -mixtapen pari vuotta sitten. Onko tämän projektin rintamalla luvassa jotain uutta vielä jossain vaiheessa, vai onko asbestimeiningit lopullisesti kuopattu?
Joo, eiköhän sitä jotaki saada tehtyä ku suomen talvi on pitkä ja kalja maistuu.
Debyyttilevy on nyt ulkona. Mitä on seuraavaksi Silkin suunnitelmissa?
Sanotaanko, että The Maverick mixtape EP on vaan maistiainen. Seuraavaksi sitten se virallinen debyytti. Vielä en uskalla luvata julkasuvuosilukua, enkä tiedä et onko se sitten suomeksi vai englanniksi, mutta eiköhän se selviä ajallaan.
Vielä ehkä se tärkein kysymys; mistä kiinnostuneet kuulijat voivat hankkia Maverick-mixtapensa?
Levyn voi poistaa Oulun Real Dealista 5e halpaan hintaan ja myöhemmin myös ainakin Funkiestista ja Lahden Pointguardista.
Kiitos paljon Silkki, ja onnea tulevien projektien kanssa!
Kiitos.
LINKIT:
Silkki Myspacessa

Kuten olette hyvinkin saattanut huomata Mellakkaviihde.com on viettänyt kesälomaa tässä viime aikoina. Tilanteeseen on kuitenkin tulossa muutosta ja lupaankin laittaa tänne kerralla isompaa päivitystä lähitulevaisuudessa. Tulossa on siis useampaakin levyä, haastatteluita sekä mm. tiukkaakin tiukempaa reportaasia toissapäivänä Tampereella järjestetyiltä Blockfesteiltä!
Tässä kuitenkin ensihätään uutta blogia suoraan Solosen kynästä. Kaikille innokkaille myös tiedoksi, että Solonenhan on vapaalla jalalla ensi viikon lauantaina 23.8 ja heittää keikan Helsingissä Club Shalimarissa. Mukana menossa on myös Kemmuru, Eetee, Nujakka, Kosola, sekä dj Herra Silmä. Lue lisää tapahtumasta täältä! Seuraavaksi päästäänkin vihdoin itse asiaan ja annetaan vuoro Soloselle, olkaapa hyvät…
SUOKKI STATE OF MIND
Istun mun uudessa, toistaiseksi ikiomassa 10 neliön yksiössä. Muutin toiseen tupaan, koska edellisessä oli natzi-säännöt mustan rytmimusiikin suhteen. Mun kämppis pääsi eilen vapauteen ja kävin samantien pamppulassa pyytämässä, et jos saisin asua yksin lopputuomion, mutta saas nähä. Vointi on fyysisesti ja henkisesti loistava, vaikka alkujännityksen jälkeen oliki semmonen muutaman viikon kestävä apatia.
Työpäivät on raskaita, eikä näihin aamu kuuden herätyksiin oo vieläkää kunnolla tottunu. Työpäivä on 7.00-16.00, ja se sisältää kahvitauot 9.00-9-12 ja 14.00-14.12, sekä palkattoman lounastauon 11.00-12.00. Alkupalkka on 4.50 euroa/tunti ja siitä voi saada korotuksen asteittain 6.00—>6.70—>7.30. Mulla on tällä hetkellä 6.00 euroa josta verojen, ylläpito,-ja ruokakorvausten jälkeen jää käteen 340,40 euroa kahelta viikolta.
MUN TYÖNKUVA
Koska mulla ei oo hitsaajan, kivimiehen tai puusepän papereita, eikä traktorikorttia, ni tän alan erikoisosaamiset on vähissä. Mun vakiokalustukseen kuuluu lapio, harja, rikkalapio ja kottikärryt, eli putsaan katuja harjalla ja revin mukulakivien välistä kasvavia rikkaruohoja , nokkospuskia etc. Tosin puolentoista kuukauden raatamisen jälkeen sain pienimuotosen ylennyksen ja pääsin varikolle lastaus/purkuhommiin. Paskahommiahan täällä suurimmaks osaks tehdään, mut on täs muutama hyväki puoli. Koska vankeja ja työmaita on paljon ja mestareita vaan muutama, ni kaikki vangit tekee työnsä itekseen ja mestarit käy noin neljä kertaa päivässä tarkastelemassa etenemistä. Tää jättää aikaa pienille friistail ja kirjotushetkille.
Vaikka säännöt on todella tiukat, ni MP3-soitinta ei oo kuitenkaa kielletty. Oon kuunnellu todella paljon musaa, itseasiassa enemmän ku mitä siviilissä. Oon kuunnellu koko Beatles-tuotannon, Frank Sinatran parhaat, Rickhard Cheeseä, Jurassic5, Case, Pete Rock, Tenacious D:tä ja jonku verran suomiräppiä. Kuten Asan uusimman, Heikki Kuulan PLLP:n ja aimo annoksen Puukko Allua. Yleensä kuitenki kuuntelen instruja ja mietiskelen rytmiin, välillä väkisinki itseään toistavia ajatuksia, joista kuitenki sillontällön löytyy hyvä laini tulevalle albumille.
Tosiaan täällä Suokissa ei ollutkaan suurinosa vangeista rattijuoppoja, sakkovankei ja totaaleja. Itseasias tääl oli yks totaali ku tulin tänne, mut se lähti suorittaan palveluksensa loppuun siviilipalveluksessa. Mun kämppis istu 4 kk:n tuomiosta puolet kuudesta rattijuopumuksesta, mutta muuten en tiedä yhtään ratti,-tai sakkovankia. Noin 80% vangeista istuu huumausainerikoksesta ja loput ampuma-aserikoksista, varkauksista, ryöstöistä, kidnappauksista ja muutamat taposta. Eli se mitä ulkopuolella väitetään, et mistä syystä avovankiloissa jengi istuu, on täyttä puppua. Toisaalta ei sillä oo mitään merkitystä, koska täällä on huomannut, et taposta istuvan elinkautisvangin kans on helpompi tulla toimeen ku muulin tai varkauksista istuvan tyypin kans, mutta kaikki on tietysti tapauskohtasta.
Levyn tilanteesta pitää myös valottaa vähän. Tulin siihen lopputulokseen, että en halua julkasta levyä missä on kolmasosa biisei mistä ite en enää tykkää. Kaikki levyn kuulleet, lukuunottamatta mun miksaajaa (Tommishock) oli erimieltä. Osa enemmän, osa vähemmän. Tarkotus oli myös julkasta levy puuntakaa, ilman mitään ylimäärästä häzlinkiä, ja antaa musiikin puhua puolestaan, mutta siinä ei tällä kertaa onnistuttu. Yks tärkeä juttu on myös se, että haluan olla vapaana kun levy julkastaan, että pääsee keikkailemaan tuoreella materiaalilla. Koska mikään ei enää varmaa, varsinki ku kaikki ei oo omissa käsissä, koitan julkasta levyn heti 2009 alussa. Pistän kuitenki tänne Mellakkaviihde.comiin nämä albumilta tiputetut biisit EP:n muodossa jakoon. Toivottavasti teille kuukauden sisään tämän jutun tultua teille luettavaksi.
Lopuksi haluun kiittää niistä muutamista kirjoista mitä oon tänne teiltä saanu. Erityisen iso kiitos sulle, joka lähetit mulle rahaakin. Se todellaki tuli tuomion alussa tarpeeseen. Jos joskus tavataan, ni heitän sulle levyn ja tarjoon oluen!
Pistäkää lisää kirjeitä, runoja, ihan mitä vaan tulemaan, koska luen ja vastaan niihin mielellään.
T: Tomi Solonen alias vanki #3317/08
Kommentti [1]

Tässäpä siis Solosen kirjoittama blogi suoraan Sörnäisistä. Julkaisu tulee valitettavasti Mellakan puolesta nyt hiukan myöhässä, mutta tokkopa se kettään haitannoo. Olkaapa hyvät.
Kirjauduin Sörnäisten vankilaan (ma 9.6.08 klo.15.50) odottamaan siirtoa Suomenlinnan työsiirtolaan. Kusitestit läpäistyäni ja muutaman tunin matkasellissä ihmeteltyäni, kyyti oli järjestetty ja matka Suomenlinnaan alkoi. Saavuttuamme mestoille oli vastassa heti epäselvyyksiä, sillä mun ja mun nykyisen kämppiksen (istuu 4kk rattijuopumuksista) tulosta ei oltu ilmotettu mitään. No, meidät passitettiin pihalle ootteleen siks aikaa et pamput keksis mitä meiän kans tehään.
Kerettiin istua siinä toimiston ulkopuolella joku 20 min, ku meidän vastapäätä sijaitseville penkeille (10 m päässä) tuli körssille kolme aivan tajuttoman kokosta äijää. Yhdellä niistä iso suomileijona tatuoituna hauderiin. Nämä tyypit oli samaa kokoluokkaa mun kans (oon 195cm, 140kg) mutta pelkkää lihasta. Pari minuuttia meitä kateltuaan, keskenään hiljaa keskusteltuaan ne nauro räkäsesti ja lähti menemään. Kuumottavaa? Kyllä! Tuntia myöhemmin päästiin meidän uutteen vaatimattomaan 10 hengen tupaan (2 hengen huoneet) ja kun ovesta sisään astuttiin, niin tietysti nää auton kokoset körmyt asu mun kans samassa tuvassa.
Tavarat purettua oli pakko mennä tuvan olohuoneeseen kahesta eri syystä. Ekaksi, en halua vaikuttaa pelokkaalta keltanokalta, ja toiseks Hollanti-Italia matsi oli alkamaisillaan. Matsin ohella muutaman tunnin uusien kämppisten kans paskaa jauhettua kävi selväks, et hyviä tyyppei nää on. Vankien keskenäiset säännöt tehtiin selväks heti kättelyssä, päällimmäisenä: älä puutu toisten juttuihin niin saat olla rauhassa. Ja toiseks älä vasikoi. Ei tulis kyllä mieleenkään! Ennen ku päätin, että meen totaaliin, kuulin, et tääl on ainoastaan pikkurikollisia, kuten sakkovankeja, totaalei, rattijuoppoja ja veropetkuttajia. Bullshit!! Meidän tuvassa on yks äijä istunu taposta ja lähes kakki muut huumausainerikoksista. Tietysti jokainen on täällä hyvän käytöksen ansiosta.
Tää äijä, sanotaan nyt vaikka “Jussi” (lupa mainintaan kysytty) joutu vankilaan taposta jo 16-vuotiaana ja on koko elämänsä ollut ammattirikollinen. Jussi on niinkutsutun pyramidin kärkinimiä ja oon täs parin päivän aikana kuullu Jussilta todella mielenkiintosia tarinoita Suomen rikollisuuden historiasta vanhoja kummisetiä myöten. Tietystikkään en kuitenkaan saa kuulla kun jo aikoja sitten vanhentuneista tapauksista. Jussi ihmetteleeki, et miks vitussa mut leimataan rikolliseks?! Niin no, pössyttelenhän mä välillä ja oon täällä pelkästään ajatuksen takia. Rikollinen on se, joka sillä tekee elantonsa plus vähän päälle. Kuulin Jussilta, et Ruotsissa mä olisin korkeintaan suojakodissa, piippauslaite nilkassa ja jatkuvassa valvonnassa. Saisin käydä vkl elokuvissa etc etc.. Täällä mä oon pahimmassa tapauksessa oikeessa vankilassa, oikeitten rikollisten parissa. No mulla kävi tuuri ja oon Suomenlinnassa pakkotöissä 167 päivää.
Suomenlinnasta sen verran, et tää on kaunis paikka ja tääl on paljon eläimiä, kuten kaneja, sorsia ja puluja.. Vaikka tää ei kiven sisällä ookkaa, niin on täälläki omat reviirit ja hierarkiat. Esim. mentiin ekana päivänä ruokalassa väärään pöytään istuu ja muutaman minuutin päästä tuli kaks tatuoitua pahan näköstä sälliä sanomaan uhmaavasti huonolla suomella “nää paikat on varattu”. Jussi kerto mulle jälkeenpäin, et jos kiven sisällä sattuis sama tilanne ja kyseessä ois vähääkään herkempi kaveri, niin kusessa oltais.
Loppuun voisin vielä mainita, et töitä ei oo mulle vielä löytyny. Aamu-6 herätyksiin menee hetki tottua. Kirjottelen parin viikon päästä taas lisää, mut nyt nukkuu, ku kellon on jo yli puolen yön.
PLUSSAT!
MIINUKSET!
Voit kirjoittaa Soloselle kirjeitä osoitteeseen:
Tomi Solonen
Suomenlinnan avovankila
Suomenlinna 86 C
00190 Helsinki
Kommentti [5]

Mellakkaviihde laittoi uuden toimittajansa Tomin ensimmäiselle, mutta vaativalle haastattelukeikalle. Tarkoituksena oli tehdä syväluotaava haastattelu Solosesta ja haistella hiukan faktoja hänen tulevasta soololevystä, ennen kuin herra kerkeää karkaamaan muurien sisään kärsimään tuomiota totaalikieltäytymisestään. Joten annetaanpa seuraavaksi puheenvuoro niin Tomille kuin Solosellekkin!
Saavuin kahvilaan haastattelemaan NRC:stä, AT:stä ja KC:stakin tuttua Solosta. Niinku Solosen ensimmäisestä musavideo/sinkkubiisistä ilmenee on artisti PA2008, joten jouduin tarjoamaan mc:lle kahvit palkkioksi haastattelusta. No, sitten asiaan.
Mitä kuuluu Solo?
Mitäs tässä. Vietän viimisiä päiviä vapaana miehenä ja kovasti teen promoo ja fiittejä vielä ku kerkiää, jotta ihmisillä olisi ihmeteltävää vielä ennenku vankila kutsuu.
Vankila? Mitä ihmettä on tapahtunu?
Viime syksynä tuli vastaan pakollinen palvelus valtiolle. Olin aikasemmin alottanut jo sivarin, mutta sen hetkisestä masennuksesta johtuen en siitä saanut suoritettua kuin vajaan kuukauden (2 vuoden lykkäys). Nyt kun se tuli uudestaan eteen, päätin että kait sitä vois läpällä mennä armeijaan, mutta kun jo kerran on sivariin kirjautunut ei se ole enään lakipykälien takia mahdollista. Protestiksi meen totaaliin.
Ahaa. Kebabbia syövä hippi ei siis arvosta isänmaataan ollenkaan!?
Tottakai arvostan. Olen suomalainen ja todella ylpeä siittä! Oon kiitollinen esi-isille jotka antoivat meille itsenäisyyden, mutta vihaan systeemiä joka pakottaa meidät harjoittelemaan tappamista mahdollisia tulevaisuuden sotia silmällä pitäen. Sivaria en aio käydä koska en suostu tekemään pakkotyötä 13kk paskalla palkalla. Jos Suomessa joskus syttyy sota, mä otan säästöt ja lähen helevetin äkkiä maasta keinolla ku keinolla. Hmm. Vielä sen verran voisin lisätä, että missä se palkka-armeija viipyy? Missä on mun oikeus päättää vapaassa maassa?
Okei. Oot muuttanut Helsinkiin Kokkolasta. Miksi?
Muutin Helsinkiin 30.1.07 aloittamaan alusta. Ennen tätä olin teennäinen kusipää joka ajatteli vain ja ainoastaan itseään. Jossain vaiheessa (noin puol vuotta ennen muuttoa) tajusin, että mikä idiootti olin, ja että en voi jatkaa tätä valehtelua itselleni. Elin illuusiossa joka tääl päin kulkee nimellä “RäpLife”. Muuttaessa tänne mulla oli alla ehdonalainen tuomio varkaudesta ja pajarin häsläämisestä ja 3500€ sakkoja/velkoja maksettavana. Kokkola alko käymään liian pieneksi ja tarvitsin uuden ympäristön jotta pystyisin hoitamaan rästit ja kehittymään ihmisenä.
Oot julkaisemassa/julkaissut levyn nimeltään “Rehellinen Rikollinen”. Kerroppa siittä vähäsen!
Ku muutin Helsinkiin, päätin olla rehellinen itselleni ja kaikille ketkä mua kuuntelee. Tästä juontaa levyn nimi. Levyä kuunnellessa huomaa, että mitkä tekstit on kirjotettu aikaisemmin ja mitkä ovat uusia sanoituksia. Kasvu on mennyt vihasta, epävarmuudesta ja masennuksesta kohti iloa, itsevarmuutta ja onnea. Levyllä ei sinänsä ole punaista lankaa, mutta siittä ilmenee muutama todella tärkeä pointti. Päällimmäisenä varmasti se, että pitää olla rehellinen itselle ja tehdä just mitä ite haluaa, eikä mitä sulta ootetaan. Toinen on se, että haluan murtaa ns. “harmaanaaman kirousta” joka 2008 ja vuosi kerrallaan on vahvempana koko ajan ihmisten keskuudessa. Ihmiset, varsinki nykynuoret yrittävät olla täydellisiä. Tämä ilmenee esim. vakavanaamaisena edustamisena “seduloissa” tai kylmänä kyynisyytenä kaduilla. Ihmiset pitää saada nauramaan muille ja ennenkaikkea itselleen. Ei oo mitään väärää nolata itseensä välillä. Siittä syystä me järkätään esim. bättlejä Kampissa, Anttilan edessä.
Hienoa! Olinki todistamassa sun ja Kosolan bättleä viime lauantaina (31.5). Eikö SM2002 mestarin tee pahaa ottaa turpaan kadulla?! Street REP WADAP!?
Haha. Ei todellakaan. Kosola on yks suomen parhaista ellei paras freestyle/battle MC ja oli vitun siistiä yleensäkki bättlää kadulla. Vaikka Kosola, mut ownaski suht suvereenisti, niin kyllä vanha koira näytti, että on mullaki omat punchlainit prkl. En mä sitä helpoks Kosolalle tehny. Ja street repistä sen verran, et mitä väliä?! Toki teen tätä itseni takia, mut pää syy tällä hetkellä on se, että haluan antaa ihmisille naurun ja hymyn aihetta.
Soololevy ulkona! Mites vanhat projektit niinku AT & NRC?!
NRC levy on itseasiassa suunnitteluasteella. Meillä on biittejä todella paljon varastossa jo, mut aikaa ei oo vielä riittäny tarpeeks mennä studiolle. Kautta kiven ja kannon, vannon et se on ulkona viimeistään 2010, mut mahollista on myös et se on ulkona jo -09. Tällä kertaa ei vaan sorruta julkasemaan paria hyvää biisii ja sit täytetä levyä ylijäämä sessareilla. Kaikki julkasut mitä tästä lähtien tulee oli projekti mikä tahansa, tulee olemaan aina vaan edellistä kovempaa. AT:sta sen verran, että sitä ei julkasta ennenku ET julkasee jotain omaa ensiksi. Eetu on Suomen taitavin MC josta on kasvanut myös erittäin pätevä muusikko. Mä ja itseasissa koko meidän porukka haluaa Eetulta matskua ulos niin kovasti, ettei edes oteta sitä mihinkään projektiin mukaan ennenku Eetun eka soolo tippuu.
Peruskysymys tähän väliin. Mitä mieltä suomiräpin tän hetkisestä tilasta?
Uskomattoman kovassa nosteessa. Tääl on valmiiks kovia artisteja kuten Asa, Huge(ILS), Pyhimys, Heikki Kuula, Kemmuru, Armo Murha, Rudolf, Juno(Hulabaloo), OG ikonen, Julma-Henri, Pahat Viinit, Tommishock, Joniveli, Ville Kalliosta ja todella paljon TODELLA potentiaalista räppiä, kuten Vitut ENT, Nujakka, Sveden Passive, ja monen monta muuta artistia jota ei edes muista mainita, koska hyvää suomiräbää on nykyään tosi paljon.
Onko sit artistei joita ei pysty ymmärtää?
Ei sinällään. Ymmärrän artistei jotka tosissaan koittaa tehdä tästä elantoa. Mut muutama on valitettavasti tuntunut unohtaneen musiikin ja alkanut puskee ulos brändiä ja tuotetta. Elastinen on hyvä esimerkki, suomiräpin pioneeri ja kautta aikojen kovimpia ja karismaattisimpia MC:itä. Mies oli mulle idoli ku suomiräppiin tutustuin ja nyt en pysty fiilaamaan yhtään. Toivottavasti Fintelligensin comebäkki muuttaa mun mielen. Kritisoitavaa riittää kyllä yllin kyllin monesta muustakin alan artistista, mutta jätän mielummin puhumatta, koska kuten jo sanoin. Ymmärrän, et toi on yks keino tehdä elantonsa.
Silti vedät keikoilla freestylessä aika julmiakin laineja alan artisteista?
Joo. Mutta en todellakaan henk. kohtasella tasolla. Se on kritiikkiä. Jokaisella on oikeus omaan mielipiteeseen ja mä ilmasen sen aina friistailissa. Se ei todellakaan oo mitään biiffin hakua vaan rehellistä palautetta. Arvostan monia artisteja ihmisenä, vaikka musiikista en tykkää yhtään.
Palataanpa sun uuteen levyyn sen verran, et se on aika poliittinen ja kantaaottava?
Joo yllätyin itekki siinä vaiheessa ku nauhotukset oli ohi. Itseasissa sanoin Junnulle (Juneau, vastaava tuottaja), että vittu täähän on pelkkää kitisyä melkee koko levy. Haha. Junnu sano mulle “Hyvä vaan, että näistä asioista puhutaan”. Puhuin kerran yhen haastiksen yhteydessä Asan kans ja se sano mulle yhden todella yksinkertasen pointin, minkä otan huomioon jatkoa ajatellen: “Ei pidä pelkästään kritisoida vaan mielummin etsiä vastauksia”. Oon täysin samaa mieltä. Tällä levyllä on paljon vihaa ja kyseenalaistamista, mutta vastauksia puuttuu. Tää levy on myös aika synkkä loppupeleis. Voisin jo melkeen luvata, että seuraavalla levyllä jatketaan siittä mihin jäätiin, eli annetaan ihmisille hymyä ja naurua. Toisaalta kirjotan seuraavan levyn vangittuna, joten kyllä sieltä varmasti ripaus ahistustakin tulee löytymään.
Myös salaliittoteoriat tulee vahvasti esille kyseisellä levyllä?
Occamin partaveitsi. Uskon siihen mikä on todennäköisintä.
Esimerkkejä?
Hmm.. WTC terrori isku oli oman hallituksen järjestämä. Kristinusko on nerokas tapa manipuloida massaa. Media on hyvä keino istuttaa ajatuksia epävarmoihin ihmisiin. Nämä on mun mielipiteitä, jokaisen PITÄÄ tehdä omat päätökset, päättää mihin uskoa ja uskoa siihen mitä päättää. Jos tajuaa olleensa väärässä, niin hyväksyä se ja jatkaa sen mukaan mikä on todellista.
Oletko sinä sitten täydellinen ihminen?
En. On päiviä ku itken, päiviä ku nauran. Keskusteluja joissa valehtelen ja hetkiä ku oon sydämeni pohjasta rehellinen. Pyrin olemaan positiivinen joka päivä ja aina se ei onnistu. Mulla on mielikuva hyvästä ihmisestä ja koitan olla se tyyppi mahdollisimman usein.
Myönnätkö aina omat virheesi?
Jos en tunnekuohuissa heti, niin ennenpitkää kyllä.
Selvä! Nyt meidän pitää lähtee ostamaan sulle mp3-soitin ja tyhjiä levyjä sun 167:ää vankilapäivää varten, joten onko sulla vielä jotain lisättävää tähän loppuun?
Rakkaat ihmiset! Jokaisen tulee tehdä juuri sitä miltä itsestä tuntuu. Ei sitä mitä tämä systeemi meiltä velvoittaa. Me emme ole vapaita, ellemme toimi täysin niin kuin itse haluamme. Pelko on luonnollista, mutta silti voitettavissa. Eläkäämme rakkaudesta ja uskosta itseämme ja kanssa kulkijoita kohtaan, eikä sokeasti uskomalla sitä mitä tämä valtio ja nämä uskonnot meille tuputtaa.
Lopuksi vielä plussat ja miinukset.
Miinukset: yliluonnolliset uskonnot ja valtio joka näkee meidät ainoastaan numeroina. Trendit jotka pakottavat lapsemme elämään seksistisessä maailmassa, jotta voisivat tuntea olevansa jotain tärkeetä.
Plussat: Hmm. Teillä on paljon tekemistä. Hommiin siittä!!!
Korniako? Fuck dät. Rauhaa ja rakkautta
-Tomi Solonen
LINKIT:
Solosen Myspace!
Kommentti [5]

Joniveli on varmasti tuttu nimi monille vaikutettuaan musiikkikuvioissa jo useita vuosia. Tämä Jyväskylän kasvatti on tunnettu laajalti niin räpeistään kuin tuottamistaan biiteistäänkin. Tänään Joniveli julkaisee toisen soololevynsä nimeltä ”Hallittu Kaaos”. Otimmekin Jonin Mellakan tentattavaksi ja selvitimme kuviot aina kultaiselta ysäriltä tulevaisuuteen!
Moro Joni! Lähdetään siis rehdisti tuolta ysärin puolelta liikkeelle, kun teit remixin Giant Robotille biisistä Helsinki Rock city. Muita tätä biisiä remixanneita olivat Jori Hulkkonen ja Pepe Deluxe, eli aika hyvään seuraan pääsit. Kerro vähän tarkemmin tästä kuviosta ja kuinka remixi päätyi mukaan tälle julkaisulle?
Jeh. Mä näin Giant robotin livenä ’98 Jyväskylän Lutakossa ja diggailin sitä meininkiä ihan valtavasti. Siitä vuoden päästä niiltä sitten ilmestykin Helsinki rock city EP, joka oli tän päivän termeinä ”pakko poisto”. Halusin tehdä remixin sen EP:n biisistä ”Soundcheck” ja kirjotin mailia GR:än miksaajalle, että jos raitoja biisistä olisi saanut remixiä varten. Sieltä tuli sitten takasin ”Helsinki rock city” –biisin acapella. Acapella sattu sopimaan sillon tekeillä olleeseen biisiin ja näin synty Helsinki rock city remix. Jätkät diggaili remixiä ja erityisesti Sami Häikiö, joka pyöritti ”Hawaii sounds” –lafkaa Spinefarmin alla.
Aivan, entä millaisella laitteistolla tuli tähän aikaan musaa kasailtua?
Korg Prophecy syna, Kitara, särö- ja wah wah –pedaalit, tietokone ja ”Mad Tracker 2” –niminen ohjelma.
Vuonna 2000 tulikin sitten jo Urbaanilegendan ensimmäinen “Legenda on syntynyt” platta. Teit myös remixiä Fintelligenssille, Palefacelle sekä Serelle. Kuinka tämä kaikki lähti näin hyvin käyntiin? Lähettelitkö paljon biittilevyjä vai oliko tekemäsi Giant Robot remixi tehnyt vaikutuksen?
Sami Häikiö hoiti mulle ton Seren remixin. Serehän oli sainattu Spinelle ja multa tuli se Superstar EP Samin Hawaii sounds –lafkalta. Palefaceen koodit synty Lex Luthorin Cosmic studioilta, jossa äänitettiin Ezkimon kamaa. Fintelligens ”Kelaa sitä” remixin tein jäbien itsensä pyynnöstä muistaakseni. En oikeen ees tarkkaan muista miten jäbiin tutustuin, mut muistan, kun Fintelligens oli ekaa kertaa Jyväskylässä keikalla, niin jostain me tiedettiin toisemme jo sillon ja Iso-H kävi meillä himassa kuuntelemassa mun biittejä. Ezkimon ”Salainen agentti 998” –biitti oli muuten alun perin menossa Renesanssille.
Olen jostakin kautta saanut käsityksen, että olisitte tutustunut ja aloittanut yhteistyön Ezkimon kanssa Internetin kautta. Kuinka tämä lähti käyntiin ja miten päädyitte Ezkimon kanssa Operaatio RDN sinkulle ja sitä kautta RDN:n vakiopoppooseen.
Pitää paikkaansa. Tutustuin Ezkimoon IRC:ssä legendaarisella #homiez kanavalla. Itseasiassa Ezkimoa on syyttäminen aika paljolti siitä, et aloin tekemään räppibiittejä ns. tosissaan. Mä sanoin sille kokoajan et ”voin mä sulle biittejä tehdä, mut sä saat parempia muualta”, mut ”Karateka” biitin tehtyäni tajusin et ”mähän oikeesti pystyn tähän”. Noi RDN –kuvioiden syntyhetket on kans vähän hämärän peitossa. Kai se lähti niistä bileistä mitä YOR järjesteli. Muistaakseni Operaatio RDN tehtiin nimenomaan promotoimaan ”Rockin da north” –nimisiä bileitä ja tapahtumia, mutta sen saaman suosion perusteella homma sitten lähti ”vähän” kasvamaan.
Kerkesitte myös Urbaanilegendan kanssa vaikuttaa RDN:n riveissä, mutta kun saksalaisen Suomen valloitus alkoi kuitenkin hajoilemaan niin lähditte lätkimään ja suuntasitte Jyväskyläläisen 2Fly Entertainmentin listoille. Tämä oli varmasti hyvä veto jättää uppoava laiva tässä vaiheessa, mutta näin jälkikäteen mietittynä oliko 2Fly sitten se oikea paikka. Te julkaisitte tätä kautta Urbaaninlegendan “Rivien Välistä” platan, mutta ensimmäisen oman soolosi julkaistiin sitten jo Alarm Entertainmentin kautta. Mikä siis ajoi tällöin Alarmille?
2Fly (yhtä kuin ”The O”) ei alun perin ollut levylafka, vaan Urbaanilegendan manageri jo RDN-aikoina. 2Fly yritti itseasiassa ettii meille diiliä, mut siinä vaiheessa lafkat alko olla jo vähän varovaisempia sainausten suhteen, joten 2Fly päätti julkasta meidän matskun itse. Ei se oikeestaan ollut meille edes mikään tietonen valinta tai päätös, vaan ihan itsestäänselvyys. The O oli oikeestaan yks Urbaanilegendan jäsen. Ei me tähän päivään mennessä olla kirjotettu mitään levytys-sopimuksia 2Fly:n kanssa.
The O on yks fiksuimmista jäbistä mitä mä tunnen. Se näki sillon samantien, ettei sillä ollu resursseja myydä mun levyä. Sillä jäbällä on ihan ihmeellinen taito nähdä aina se isompi kuva. Sen ajan meininki musabisneksessä verrattuna siihen matskuun mitä se levy oli. Mä näen sen niin selvästi nyt. Se näki sen samantien silloin. Alarmilla taas sitten oli resurssit myydä se levy tekemättä tappioo.
No se riittänee vanhoista kuvioista, siirrytään nyt sinun uunituoreeseen plattaan. Kuunneltuani tämän uuden levysi, niin biiseissä huomaa selvästi kuinka ollaan kasvettu eteenpäin perinteisestä räpistä, niin soundissa kuin myös biisien rakenteiden kanssa. Myös tekstit tuntuvat olevan syvällisempiä sekä henkilökohtaisempia kuin ennen. Onko tämä sitä iän ja kokemuksen tuomaa luonnollista kehitystä vai ihan harkittu linjaus levylle?
On siinä varmasti sitäkin. Mä en oo juuri harkinnu mitään tätä levyä tehdessä. Tarkotuksena oli vaan tehdä levyllinen hyvää musaa miltä ikinä se sitten kuullostaakaan. Mikä on sinänsä ironista, että mä näen tällä levyllä enemmän ns. ”kaupallista potentiaalia”, kun millään muulla mun jutulla aikasemmin.
Levyllä on huimat 16 raitaa, joista muutama taisi olla ihan pelkkä instrumentaali vetokin. Levyllä kuullaan myös hyvässä määrin sahauksia. Olet aikasemmin käsittääkseni käyttänyt enemmän Jonny bro nimeä näissä instru-jutuissa ja joniveli on sitten ollut tämä riimin sylkijä. Voisiko siis ajatella, että tällä levyllä on nämä kummatkin puolet nyt yhdistettynä ja tässä ollaan lähimpänä sitä aitoa Joni Vanhasta?
Kyllä. Juurikin näin. Mä näen sen itse niin, että Joniveli on nyt artisti, eikä räppäri joka tuottaa itseään. Tää levy on nimenomaan enemmän mua itteeni ja se tuntuu hyvältä!
Mitä odotuksia sinulla on tälle levylle? Onko vielä jotain suurta tavoitetta tai haavetta jonka haluisit musiikkiurallasi toteuttaa?
En uskalla toivoo juuri mitään, ettei pääse pettymään. Mä oon asennoitunu tähän projektiin vähän niin kuin se ois sellanne rakas harrastus. Kyllä ne haaveet ja tavotteet on tuolla ulkomailla päin. Mä oon tehny nyt instrubiisejä enimmäkseen ja niiden suhteen on itseasiassa jo vähän vireillä juttuja. Mut niistä on turha puhua vielä. Varmaan parasta mitä tän levyn suhteen voi tapahtua ois, että pääsis taas kiertää Suomee. Me ollaan Aikapommin kanssa hiottu biiseistä live-versioita ja tulee olee kyllä hyvä meininki keikoilla. Mukaan tulee nyt enemmän soittoo ja kikkailua, kun vaan että laitettas instrut soimaan ja heitettäs läpät päälle.
Kuten aikaisemmissa kyssissä oli jo puhetta, niin levy on soundillisesti hiukan erilaista kuin perinteisesti ehkä ollaan totuttu kuulemaan. Minkä tyylistä musaa siis pyörii nykyään itselläsi kotona levysoittimessa?
Mulla soi ihan mikä vaan. Johnny Cashista Faithlessiin. Tollanen aika maalaileva kama on nyt pyöriny soittimessa. Ihan viimeisin suuressa rotaatiossa ollut levy on ”The Cinematic Orchestra – Ma Fleur”. Sitä aiemmin suuresti vaikuttanut levy oli Team Sleep (Deftonesin Chino Morenon sivuprojekti).
Musaa menee siis melko laidasta laitaan. Olet Jyväskyläläisille tuttu naama ku soitat levyjä joka viikko useampanakin päivänä Blazessa, mutta miksei Jonia nähdä enemmän muuallakin päin suomea dj-keikoilla?
Se onkin hyvä kysymys. Osasyy on varmaan se, että mä oon todella huono myymään omia keikkoja. Osasyy on se, että mä olen ehkä vähän liian itsekäs DJ. Mä en vaan pysty soittaa sellasta musaa mistä en itse välitä. Ja Suomalaiset on ehkä maailman huonointa jengiä tanssimaan sellasta missä ne ei voi laulaa mukana tai sitä mitä eivät entuudestaan tunne. Tottakai sitä jengiä löytyy jotka ymmärtää sen musan päälle mitä soitan, mutta ehkä sitä vaan ei ole tarpeeks. Mene ja tiedä. Kyllä mä mielellään soittasin muuallakin. Ottakaa bilejärjestäjät koodia!
Levy on nyt pihalla, entä mitä seuraavaksi? Voidaanko tulevaisuudessa vielä odotttaa esimerkiksi uutta Urbaanilegenda- levyä?
Uuden Urbaanilegenda –levyn haluisin kyllä vielä nähdä, mutta ihan lähitulevaisuudessa sellasta tuskin tulee. On tässä vireillä useampikin projekti. Niistä sitten lisää, kun ne ovat valmiita. Mä tykkään hoitaa hommat niin, että ensin tehdään levy valmiiks ja sen jälkeen vasta puhutaan siitä.
Aivan, näin ei ainakaan tule sitten puhuttua ohi suunsa. Pistetään lopuksi vielä yksi jossittelu kysymys. Jos saisit valita kenet tahansa, niin kenen kanssa haluaisit tehdä yhteistössä biisin ?
Ehkä Chino Moreno tai Imogen heap. Myös Pharoahe Monch ois kova!
Toivotaan, että ainakin joku näistä vielä natsaisi jonain päivänä! Eiköhän tämä haastattelu ala olemaan jo pikkuhiljaa pulkassa. Kiitoksia sinulle Joni ja toivotaan kovasti menestystä albumille!
LINKIT:
Joniveljen Myspace!
Tilaa Hallittu Kaaos – Funkiestista!
Kommentti [4]

Tällä kertaa Mellakan kuvitteelliselle haastattelusohvalle löysi tiensä Porvoosta ponnistava nuori kyky JMZ. Mies on monelle tuttu smuutista englanninkielisestä räbäytyksestä, sielukkaista soul- ja jazz-vaikutteisista biiteistään ja uudesta levystänsä “Gotcha!!!”, mutta millainen mies varsinaisesti mikrofonin takana sylkee? Mellakan erikoismies Stabi päätti ottaa selvää. Enjoy, batchees.
No niin. Aloitetaas ihan basic-jutuista. Minkä ikäinen olet, missä kasvoit ja miten alunperin päädyit hiphop-musiikin pariin?
21 vuotta. Synnyin Varkaudessa, sieltä Saksan kautta Britteihin ja Helsingin ja Raahen kautta tänne Porvooseen, jossa oon asunu nyt 7 vuotta. Hiphopiin tutustuin Pohjanmaalla, mutta duunasin siinä vaiheessa rokkia. Jossain vaiheessa kuitenkin enemmän räppiä kuuntelevana aloin kirjottaa riimejä ja siitä se sitte lähti. Tää oli joskus teinivuosina, yläaste-aikaan.
Sun nimi, JMZ. Mistä tää tulee? Onko taustalla kenties jotain tarinaa tai jotain spessumerkityksiä?
No ei ny niin kummoista tarinaa. Se on tosi pitkälle menevä juttu. Toi oli eka nimi, jonka otin käyttöön ja siinä se on pysyny. Sille on tullu vuosien varrella eri merkityksiä ja siitä on aina hauska keksiä kolmen sanan yhdistelmiä, jotka kuvaa mua tai mun musiikkia. Varmaan kaks eniten käytettyä on Justice Married a Zombie ja Join My Zoo.
Selkee. Sun musiikkimaku on ilmeisesti aika laaja. Minkälaisen musan parissa olet kasvanut? Nimeä muutamia tärkeimmistä vaikutteista? Kun alunperin tutustuin sun biiseihin, niin huomasin, että sulla tuntuu olevan ainakin melkolailla reggae- ja jazz-vaikutteita träkeissä.
No, mä oon kasvanu aika monipuolisen musiikin parissa. Skidinä kuuntelin porukoiden levyjä, joissa löyty Sarah Vaughania, Glen Milleriä ja muuta, että aika soul & jazz-linjalla mentiin. Löyty sieltä tosin jotain Elton Johnia ja Cat Stevensia myös. Kavereiden kautta tuli sitte rock- ja metallimusiikki. Metallica oli kova sana ja pitihän sitä tietty vähä skebaa soitella, joten tuli tutustuttua Hendrixiin ja muihin virtuooseihin. Musiikki siirtyi punkimmaksi vuosien varrella ja punk-artisteihin tutustuessa myös tuli reggae tutuksi, koska noi tyylit ei loppupeleissä ole kovin kaukana toisistaan. Periaatteessa mä yritän ammentaa vaikutteita mistä vaan, mikä kuulostaa hyvältä. Nautin kaikista edellämainituista musatyyleistä ja lisäks viel kaikennäköisestä elektroväännöstä, housesta ym. ym.
Entäs sitten räppipuolella?
Ekat kunnon räppivaikutteet tuli vanhoista Solesides jutuista, joissa Gift of Gab ja Lyrics Born veti Dj Shadown biittien päälle ja muutenki tollane ns. “backpacker” linja on inspannu aina enemmän, kun siihen on pystyny paremmin samaistua. Mut kyl Cypress Hill, Dr. Dre, Outkast, Pharoahe Monch ja muut on aina iskeny, kyse on vähän tilanteesta ja kuinka paljon niitä aivoja heittää narikkaan. Tuntuu välillä vähän tyhmältä kuunnella jengin ongelmista ku ei pysty kunnolla samaistumaan niihin, mutta joo, aika harvat räppityylit ei kolise.
Entäs ihan yleisemmällä tasolla, pitääkö sun mielestä musiikin olla kantaaottavaa tai sisältää jotain sanomaa? Onko sulle tärkeää, että artisti on ns. elämää suurempi?
No siis, lähestymistapoja ja tyylejä on niin monta ku on kirjoittajaaki. Ihan sama mitä räppäät, kunhan sä saat sen suollettua ulos uskottavasti ja tyylikkäästi. Se on helppoa tehdä itsestään naurunalainen. Muhun uppoaa räppi silloin kun se vaan soundaa kaikin puolin hyvältä. Sitten kun läpissä on sitä jotain, flow on kunnossa ja hyvä biitti taustalla.
Onko sulla varsinaista esikuvaa, musiikin tai muun puolelta, jota katsot ylöspäin?
Nojoo, jotain kovia vaikuttajia. Jimi Hendrix, Dj Shadow, Chino Moreno ja iso kourallinen porukkaa funk-, soul- ja jazz-piireistä. Sellaisia, jotka on onnistunu luomaan jotain hienoa ja omaa meininkiä, freesiä tavaraa.
Kaks ensimmäistä on kyllä myös allekirjoittaneen suosikkeja. Jos kartoitetaan vähän sun taustoja tähän väliin, niin mistä olet alunperin tullut tähän? Sulla on ilmeisesti takana useampikin ryhmä ja projekti, mm. Syvyysvaikutelma ja Freedomstyle. Kerrohan ihmisille lyhyt oppimäärä JMZ:n historiasta.
Nojoo, Syvyysvaikutelma oli Porvoolainen suomeksi riimittelevä porukka vuosilta 2001-2004. Nyttemmin pojilla on omat jutut meneillään. Mä en koskaan ollut siinä jäsenenä, mutta keikkailua ja muuta yhteistyötä kyllä paljon. Samaa kaveriporukkaa toki ollaan vieläkin. Freedomstyle on meidän tämänhetkinen porukka, johon kuuluu JMZ, Ronnie, Deseptikon, Dj Michael Zander, Dj Unklsam ja Dj Legs.
JMZ:nä olen julkaissut yhden EP:n 2003 ja biisejä siellä sun täällä. Nyt tammikuussa tuli tuo Gotcha!!! albumi ulos.
Tossa jokin aika sitten mulle tuli vastaan netin syövereistä myös kohtuullisen bängäävä teos nimeltä Hornblowerizm. Mistäs tässä oli kyse?
Hornblowerizm! Joo todellaki! Julkaistiin ilmasiks tollanen instruhäröilylevy tossa, ööö, 2005? Joululahjaks jengille. Se on mun ja Dj Legsin yhteistä settiä. Lähinnä Legsin biittejä ja mun häröilyjuttuja päällä. Legs tunnettiin tuolloin viel nimellä Coma. Varmasti Hornblowerizmille on tulossa jatkoa jossain vaiheessa kun siihen löytyy vähän enemmän aikaa.
(toim. huom. Hornblowerizm ladattavissa TÄÄLTÄ)
Jäbillähän taitaa olla jonkun verran historiaa jo takana Coman kanssa?
On joo, jostain 2001 asti duunailtu tavaraa. Legs/Coma on kyl tuottanu paljon muutaki, mut voitte puhua siitä vaikka sen omassa haastiksessa joskus ;)
Hahah joo, pitää ottaa asia harkintaan. Yks asia myös vähän mietityttää. Mellakkablogin arvoisa (köh) päätoimittaja sanoi mulle, että “teet sitten haastiksen Abrahamin kanssa” ja olin vähän, että mitäs helvettiä. Abraham on ilmeisesti sun long lost twin?
Abraham on mun “frendi” briteistä, joka on messissä monessa biisissä tulevaisuudessa. Se on irstas ryyppäävä sekopää, mutta mukava kaveri kuitenki!
Jotain tänsuuntaista ajattelinkin… Mennäänpä sitten vähän ajankohtaisempiin juttuihin. Tossa ylempänä mainitsitkin jo, että sulta tuli vuoden alussa albumi ja levy-yhtiödebyytti nimeltä “Gotcha!!!”. Kerrohan, mitä-missä-milloin?
Pitkän prosessin päätös ja suuri taakka poistunut harteilta. Gotcha!!! on duunattu kolmen vuoden aikana ja biisejä löytyy 04-07 akselilta, painottuen kuitenkin tuonne -06 seuduille. Levy piti saada ulos jo -07, mutta oli kaikenlaisia vaikeuksia ja säätöä. Nyt tämä ajaton klassikko on vihdoin sitten kaupoissa. Julkaisijana siis Edel.
Tota Gotchaa tehosoitolla pyörittäneenä pitää myöntää, että sulla on kyllä tuotantopuoli hanskassa way better kuin 90 %:lla muista suomiräppäreistä. Ketkä hoitavat JMZ:n taustapuolen? Ainakin Gotchalla kuultiin Dj Legsiä/Comaa, MGItä, Otto Montellia ja Olaa. Kuullaanko samoja kykyjä tulevaisuudessakin?
Samoja kykyjä joo. Ainakin Legsin kanssa yhteistyö sujuu suht tiiviisti. Ola taitaa olla aika kiireinen Näkökulman levyn ja juttujen kanssa, joten katotaan tuleeko sieltä mitään. MGI:llä on myös noita jenkkijuttuja. Oton kanssa duunaan varmasti jotain. Sillä herralla on kyllä soundi kohdallaan. Olen myös tutustunut oululaiseen Ristoon, Ripe, Glutenfreebeats! Mahtavaa tavaraa tullut tässä talven aikana ja monta biisiä tullu kyhättyä. Ripen biittejä tulee olemaan paljon tulevissa julkaisuissa ja jokaisen pitäis katsastaa herran kyvyt vähintään Myspacesta.
Mä yritän pitää mun quality controlia suht korkeella. Se on helppoa kun tekee yhteistyötä tuottajien kanssa, ketkä tekee samaa. Harvoin saan biittejä, joihin tuottajat ei ole 100% tyytyväisiä. Välillä tosin käy niin, ettei Legs hirveästi fiilaa jotain kyhäystä ja mä löydän sieltä sen koukun. Sitten ku oon riimitelly siihen niin Legs yleensä löytää sen idean sieltä ja alkaa fiilaamaan paljon enemmän. Hankala selittää, mutta jotenkin noin se menee. Yritän nyt olla myös sävellysprosesseissa enemmän itse mukana ja muutamia uusia biisejä oonki säveltänyt. Se on helpompaa nyt ku on Freedomstyle Orchestra taustalla ja voi bändin kanssa fiksailla biisejä kasaan.
Mitkäs on sun preferenssit, saatko yleensä vaan levyllisen random-biittejä tuottajilta joihin syljet verset, vai haluatko, että jutut on räätälöityjä just sulle?
Saan yleensä mp3:sina yksittäisiä biittien alkuja. Välillä vähän valmiimpaakin tavaraa. Jos nappaa ni kerron mitä pitäis muuttaa ja minkä pitusen biitin tarvin kirjottaakseni biisin. Yleensä kikkaillaan paljon kertsien, rumpusoundien, c-osien ja soolojen kanssa. Nykyään ei keltään tuu sellasta hullua biittivirtaa niinku joskus vuosia sitte. Jengi on niin tarkkoja omasta soundistaan, joka on tosi hyvä juttu ihan musiikillisen kehityksen kannalta. Tietty heitän aina kaikkea toivetta, että nyt ois fiilistä tehdä esim. reggaeta tjsp, ja sit jos me treenataan bändin kanssa jokin biisi, niin siitä melodiasta ja soinnuista on helppo kasaa kiippareilla ja muulla softalla biitti.
Just, eli sulla on kädet aika syvällä tuossa tuotantoprosessissa. Entäs levynteko, oliko sulla Gotchalle valmiina päässä konsepti ja punainen lanka alusta asti, vai kasasitko enemmän biisi kerrallaan-periaatteella?
Gotcha muuttu aika paljo vuosien varrella. Nuorempana koin tosi tärkeeks saada kaikki mun ajatukset ja jutut sille ekalle levylle. Nykyään sitä on vähän ottanu rennomman asenteen ja duunaa matskua sitä mukaan, mitä fiiliksiä tulee. Alunperin halusin jakaa matskua yleisemmän ja henkilökohtaisen välillä ja siitä synty idea tohon Gotcha!!! / Lostya… levyyn, mutta paketti ei oikeen ollut mun mieleen kun sekvenssoin levyä. Ajattelin, että 12 biisin tiukka paketti toimii paremmin ja näin meinaan toimia jatkossakin.
Gotcha!!! on aihepiireiltään vielä suht positiivinen levy, vaikka siellä käsitelläänkin univaikeuksia, mielen hajoamista ja musiikkipiirejä. Aiheet, joita halusin käsitellä levyllä toimi ikään kuin punaisena lankana, mutta biisit tietty duunasin sitä mukaan kun biittejä tuli ja fiiliksiä oli. Varsinkin henkilökohtaisemman materiaalin kanssa oli ongelmia. Esim. Stop-biisin kanssa taistelin pitkään, että haluanko sitä levylle ja tuunko ikinä esittämään sitä livenä juuri tuon henkilökohtaisen sisällön takia, mutta siitäkin on jotenkin päästy yli ja nykyään “Stop” kuullaan keikoillakin. Voin sanoa, että tunnelataus siihen on silti aika huikea.
Mut sit taas esim. Mindtravellers Inc. oli lähinnä helppo ja siisti duunata ku sai jutut hyvin ulos ja kaikki verset ekalla otolla nauhalle.
Sun feattipuoli tuntuu myös olevan kunnossa, sillä sulla oli Gotchalla mukana Puppa J loistavassa ”Loverweapons”-träkissä, ja lisäksi Näkökulmaa ynnä muita. Mites nämä löysivät tiensä sun levylle? Oliko ne ”harkittuja” valintoja levylle, vai syntyivätkö biisit vaan tilanteen mukaan?
Näkökulma-featti oli harkitumpi. Nauhotin koko Gotcha!!!:n Näkökulman studiolla Porvoossa, joten se biisi tuli aika luonnollisesti ja vielä Olan biittiin. Puppa tuli aika rändomisti tossa viime kesänä vastaan ja meinattiin jotain sessiota väsätä. Siitä tuliki aika älyttömän kova träkki ja pakkohan se oli levylle saada. Puppa on aika virtuoosi omassa jutussaan ja yhteistyö varmasti jatkuu tulevaisuudessakin, eikä pelkästään yhteiskeikkojen voimalla. Uutta matskua on kyllä tulossa jossain vaiheessa. Oon myös tehnyt yhteistyötä Luminaten kanssa, Gift Of Gabin kanssa sekä suunnitteilla on biisejä vaikka kenen kanssa. Eri asia on, että millon ehtii tehdä ja mitä.
Olet tällä hetkellä Edelin listoilla. Miten päädyit sinne?
Edelille päädyin tuon 2003 julkaistun EP:n ansiosta. Silloinen porvoolainen levykauppias tunsi porukkaa Edeliltä ja otti yhteyttä. He kiinnostuivat ja sain hyvän, vapaan diilin duunaa musaa omalla tahdilla.
Oon saanut käsityksen, että Edelillä ollaan oltu sua kohtaan aika suopeita, eli ilmeisesti levy-yhtiöhomma ei ole juurikaan eronnut omakustannemeiningistä?
Suopeita ollaan joo. Eroaa tietty sen verran, ettei mun tarvi omaa rahaa laittaa mihinkään ja markkinointipuoli + muut kontaktit hoituu sieltä.
Ihan hyvä diili. Kerrohan ihmisille mitä on nyt kehitteillä?
Nyt on kehitteillä paljon keikkailua (jos jengi vaa ottaa mua mestoille!) ja uusien biisien duunaamista. Muutamia demoja oon jo nauhotellu ja kymmeniä biisejä on tullu kirjotettua. Tuohon GlutenFreeBeats-Ristoon tutustuminen aiheutti ihan hyvän biisitulvan. Tässä pitäis muutama biisi saada kesän aikana ulos. Pientä esimakua kuultiin esim. tuosta “Revolution Dance” biisistä keikoilla ja jengin mehusteluiden mukaan se saattaisi olla sitten seuraava pihalle laitettava veisu. Jotain elektrompaa soundia on myös tulossa ja katsotaan jos saisi EP:n tai vaikka levyllisen tavaraa loppuvuodeksi. Paljon feattibiisejä on tekeillä ja saa nähdä mihin ne sitten ilmestyvät.
Sullahan on myös melko isoja yllätyksiä feattien osalta tulossa seuraaviin projekteihin. Voiko salaisuuksien verhoa raottaa vielä näiden osalta?
No mitäs tohon sanois. Gift Of Gabin kanssa on biisiä tekeillä ja muu jengi onkin sitten suomiporukkaa. Yllätyksiä on luvassa!
Pidetään korvat ja silmät auki. Mennääs sitten lopuksi vähän enemmän henk. koht. -osastolle. Sä olet tehnyt musaa jo vuosituhannen alusta. Voitko sanoa, että olet kasvanut artistina näitten monien julkaisujen, projektien ja levyjen kautta?
Juu-u. Biisien teko on tietty muuttunut ja aiheiden käsittely, mut sit taas ihan oma kasvaminen nuoresta aikuiseksi muuttaa aika hyvin omaa ajatusprosessia ja maailmankuvaa. Kai olen jossain vaiheessa kehitystäni nytkin – ihmisenä ja artistina. Rock-puoli on alkanut taas kiinnostaa, tai lähinnä rock-tyylinen lähestymistapa lyriikoihin. Olen tietty keränyt rutkasti esiintymiskokemusta monilla lavoilla RMJ:stä paikalliseen nuorisokellariin ja saanut hyviä kontakteja musapiireistä. Oon käynyt paljon keskusteluita eri muusikkojen kanssa, jotka on auttanu ja muuttanu mua artistina tietty. Suomessa on kyllä hyvä meininki, että vaikka piirit pienet pyörii jengi on suht avointa ja ystävällistä toisilleen. Artistin on helppo kehittyä nopeesti jos osaa ottaa kritiikkiä oikeilta ihmisiltä ja puhua meiningeistä yleensäki.
Totta. Jos mietit sun tähänastista uraa, minkä tapahtuman/teon luulet kasvattaneen sua artistina eniten?
Ehkäpä tuo keikkailu ylipäätänsä on kasvattanu mua artistina eniten. Isot ja pienet tapahtumat vedettiin alkuun vähän miten sattuu ja nyt on ihan eri vaihde silmässä keikkojen ammattimaisuuden ja koko esiintymisen kanssa. Ennen mentiin hyvässä kuosissa lavalle sekoilemaan jotain, joka antoi jengille vähän epämääräisen kuvan nuoresta artistista. Nykyään panostan esiintymisiin paljon ja joka keikan show duunataan kunnolla.
Oon kuullutkin, että sulla on lavashowt aika hyvin hallussa. Miten on, alkaako suomiräppärit olla nykyään jo enemmän globaaleja, eli aletaan olla jo isommissa ympyröissä mukana pikkuhiljaa? Sullakin on tulossa isohkoja fiittejä rapakon toiselta puolelta. Aletaanko täälläkin päästä Ruotsin malliin jo ulos marginaalista?
En tiedä, mutta toivon niin. Suomessa löytyy paljon englanniksi räppääviä kovia jannuja ja porukoita. Ulkomaille tosin on vaikea itseään yrittää tyrkyttää ilman jotain jäätävän kovaa ja hyvin markkinoitua hittiä tai hittejä. Myöskin aika hyvät massit tarvitaan ulkomaille lähtöön ja se onkin sitten aika syteen tai saveen sijoitus useimmiten. Olisi siistiä, jos räppi pääsisi edes Suomen mediassa enemmän esille valtavirtaan. Kovia tekijöitä on todella paljon ja hyvää tavaraa tulee tasaiseen tahtiin.
Katsotaan mitä tapahtuu tulevaisuudessa, mutta toivon toki parasta koko suomiräpille, kuten varmaan jokainen tätä tekevä artisti.
Ihan totta, potentiaalia olis niin pirusti. Kerrohan vielä vähän vielä tulevista jutuista. Milloin saadaan seuraavan kerran kuulla JMZ:tä?
JMZ:tä saadaan kuulla varmasti tasaisen tahtiin uusien biisien muodossa läpi vuoden. Livenä mua pääsee kuulemaan 21.3 Puppa J:n kanssa YO-talolla Tampereella ja dj spessusetissä 4.4 Tahkolla lumilautailun SM-kisoissa.
Mestoille siis! Onko vielä mitään, mitä haluat sanoa? Sana on vapaa.
Hahah, no sen vaa, että paras suomiräppihän tulee PORVOOSTA! Word to Paperi-T, Näkökulma, Freepoint Crew, Don P & Jam sekä Freedomstyle! Viiskyt kilsaa stadista mut silti valovuosia edel!
Haha, yhdyn tähän, big up Porvoo! Ja kiitoksia JMZ! Mellakan haastattelustudio hiljentyköön tältä erää. Näihin kuviin, näihin tunnelmiin, jne.
LINKIT:
JMZ Myspacessa
Hornblowerizm
Kommentit [3]

Helsingistä suomihiphopin kartalle ponnistava räppäri Juno on vielä monille tuntemattomampi nimi, vaikkakin miehellä on jo muutamia omakustanteita takana. Levy-yhtiö 3rd Rail Music huomasi nuoren miehen kyvyt viime vuonna ja otti artistin talliinsa. Nyt puhetta on ollut niin soololevystä kuin Hulabaloo nimellä kulkevasta projektistakin. Mellakkaviihde.com päätti selvittää miten kuviot kulkee tällä hetkellä!
Moro Juno! Oletko sanasi mittainen mies?
No kai mä olen sanani mittainen mies aina välillä!
Hulabaloo – Sirkusteltta (EP?) – mitä, missä, milloin ?
Hulabaloo on yhtäkuin Juno a.k.a Paha Klovni, mR.kO a.k.a Herra Tirehtööri ja tuottamassa on Puukko-Jere. Aiheina levyllä käsitellään normi kapinaa valtiota vastaan sekä siinä on myös hauskoi juttui kuten rizzlan metsästystä. Vierailijoita mukana on iso kasa, sopien hyvin levyn teemaan. Levyllä mukana on siis: Asa, Pyhimys, Lasse-K, SarahLaBongTime, McVilleKalle, Steen1, Matinpoika, Meri & Notkea Rotta. Tuotannosta vastaa melkein kokonaan Hulabaloon jäsen Puukko-Jere. Sitten lisäksi minä Paha Klovni nimellä, sekä Steen1 vastaa myös yhdestä biisistä.
Tämän levyn siis piti olla EP, mutta toisin kävi. Se tulee olemaan kokopitkä, joka ilmestyy 3rd Rail Musicin kautta huhtikuussa. Tästä on riimikin levyllä “Piti EP ei etupenkki vaa puol pitkä CD”. Tehtii alunperin siis tämä EP valmiiksi käytännössä yhdeltä istumalta, ja mulle soitti meidän levy-yhtiön pomo ja kyseli uutta matskua. Mainitsin hulabaloosta ja se halusi mielenkiinnosta kuunnella. Se digas siitä sen verran, että tätä kautta se nyt tulee sitten ulos!
Saimme blogiimme soittoon mainion kuuloisen Hulabaloon kappaleen nimeltä “Sanansa mittainen mies”. Kerroit kuitenkin, ettei tämä raita valitettavasti päädy teidän tulevalle levylle. Miksi tälläinen päätös?
No vittu! Sehän meitäkin vituttaa, kun siinä on Sirkesaloa sämplessä ja sen sämplen clearaus olisi vienyt meiltä aivan liikaa aikaa. Ja jos se ei olisi onnistunutkaan, niin sitten vasta olisikin alkanut vituttaa. Näin on siis parempi laittaa se nettiin ilmaiseksi mainoskappaleeksi!
Hulabaloon levy piti alkuperäisten puheiden mukaan julkaista teidän teidän oman levymerkin GBR Ent (Green Buddha Entertainment) alta, ennenkuin 3rd Rail tuli mukaan kuvioihin. Mikä on GBR Ent ja ketäs kaikkia tässä on messissä?
GreenBuddhaEnt. ei virallisesti ole vielä mitään, ennen kuin saadaan studio, mutta tottakai se nimenä aina mainitaan pohjatyön takia. Siihen kuuluu eL, Matinpoika, McVilleKalle, SarahLaBongtime, mR.kO, Hui-Jari, Ama-T, DJNKOO, Double M, Juno ja TJ Kopa Kosonen! Tässä on ne epäviralliset jäsenet, katsotaan sitten myöhemmin ketä siihen oikeasti kuuluu.
Jätkä on myös soolona sainattu 3rd Railin riveihin. Kuinka päädyit tälle lafkalle? Lähetitkö demoja muuallekkin, vai kävikö tämä ihan suhteittein kautta vai mitä tässä on takana?
Suhteista ei voida puhua, meinaan niitä mulla ei käytännössä ennen ollut keneenkään. Raiteelle päädyin silleen että Adebizi, joka on Jontin & Shakan levyllä, pyysi minut yksiin bileisiin räppäämään. Siellä oli Shakaki ja kai se tai joku muu sai idean kutsua mut joskus Factoryyn esiintymään. Sen illan jälkeen mä sain kuumottavan puhelun, että ne haluaa mun menevän käymään Raiteella! Demoja en ole siis mihinkää lähettänyt, vaikkakin vittuillakseni Rähinää meinasin joskus lähestyä, mutta sekin sitten jäi.
Olet julkaissut viime vuosina muutamia omakustanteita, mutta et ole vielä kuitenkaan tullut sen suuren yleisön tietoisuuteen. Joko nyt on oikea aika? Mitä etuja 3rd Railin diili on sinulle tuonut levyntekoon? On vielä jotain mitä odotat uudelta levy-yhtiödiililtäsi?
Jaa-a! Ei kai tässä maassa aika ole koskaan oikea, mutta odotukset olisi ettei jengi dumaisi projekteja. 3rd Railin kautta olen saanut paljon hyviä linkkejä ja keikkoja. Odotukset on suuret kyllä tuleville vuosille, mutta tiedän kuitenkin tämän maan resurssit ja scenen. Et ei ne siis silleensä nii kovin suuret ole. Meillä on hyvä studio, joka mahdollistaa nauhottamisen. Se on boonusta!
Sooloasi on aikoinaan lupailtu ulos kevään kuluessa. Miltä aikataulu näyttää nyt? Onko raitoja soololle jo nauhoitettuna?
Soolo ei tule kyllä vielä. Sen kanssa menee vielä aikaa, vaikka osa sen biiseistä onkin jo kirjotettu. Tämä Sirkusteltta-levy nyt tulee kuitenkin pian Raiteelta ulos.
En varmasti ole ainoa, jos sanon että tyylisi ja ulosantisi muistuttaa jossain määrin Asan tulkintaa. Häiritseekö tälläinen vertaus alan konkariin? Vai onko se pelkästään positiivista jos lähdetään miettimään esimerkiksi Asan suurta suosiota?
No jos mua verrataan Asaan pidän sitä kunnioituksena. Vaikka tunnenki miehen, niin oon niin kauan kun se on musaa tehnyt, pitänyt sitä parhaana. Mun omat vaikutteet varmaan tulee siltä, Pyhiltä, Lasse-K:lta ja Matinpojalta. Noi neljä nimeä on mulle suomiräpissä kovimpia suunnan antajia.
Mites, joko olet käynyt katsomassa neljän Oscarin ehdokkaan, leffan nimeltä Juno?
En oo käyny kattoo Juno-elokuvaa, enkä kelannutkaan. Sen voi sitten vuokrata kun haluu lämpätä jotain muijaa jolla on lapsikuume! Mutta otsikot on ollu hyviä. ”Juno taistelee Oscareist.” Oon kai varmaan ensimmäinen suomiräppäri joka niin tekee.
Haha varmasti! Kiitoksia kovasti haastattelusta ja palataanhan aiheeseen!
LINKIT:
www.3rdrailmusic.fi
www.myspace.com/juno09
www.myspace.com/hulabaloo09
Kommentit [5]